Pysäköinnin valvonta
Pysäköintiä koskevien säännösten ja määräysten noudattamista valvovat pysäköinnintarkastajat. Virheellisestä pysäköinnistä pysäköinnintarkastajat voivat antaa pysäköintivirhemaksukehotuksen.Siilinjärvellä voimassa olevan maksun suuruus on 35 euroa. Pysäköintivirhemaksuun tyytymätön asiakas voi saattaa asian edelleen pysäköinninvalvojan käsiteltäväksi. Siilinjärvellä ja Kuopion kaupungilla on yhteinen pysäköinninvalvoja osoitteessa Suokatu 42 (valtuusto- ja virastotalo).
Siilinjärvellä on ilmainen pysäköinti, mutta sitä rajoitetaan pysäköintikiekolla. Tällä järjestelyllä aikaan saadaan kaikille tasapuoliset asiointimahdollisuudet.
Liikenneministeriön päätös pysäköintikiekon käyttämisestä.
Siilinjärven kunnan pysäköinninvalvonnassa otetaan käyttöön käsitietokoneet ja pysäköintivirhemaksut kirjataan suoraan käsitietokoneelle. Aiemmin käytössä olleet käsinkirjoitetut maksukehotukset ovat kuitenkin edelleen poliisin käytössä, joten maksukehotuksia on nyt kahdenlaisia.
Virheellisesti pysäköityihin ajoneuvoihin tulostetaan kuitenkin edelleen tuulilasiin laitettava maksukehotus, joten tältä osin toiminta ei ole muuttunut.
Uuden maksukehotuksen ulkonäkö poikkeaa aiemmin käsinkirjoitetusta maksukehotuksesta. Maksukehotuksen koko on 13 x 23 cm ja se on säänkestävä, joten maksukehotus ei ole enää muovipussissa. Kämmentietokoneiden käyttöönotto liittyy osaltaan ensi vuoden alussa voimaantulevaan lakiuudistukseen.
Lisätietoja saa Kuopion kaupungin pysäköinninvalvonnasta. puh. 017 185 034


