Valitse palstoitus
Kansalaisopistossa on otettu käyttöön nykyiset taiteen perusopetuksen opetussuunnitelmat 1.8.2006. Opetussuunnitelmat perustuvat Opetushallituksen 30.3.2005 vahvistamaan taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän opetussuunnitelman perusteisiin. Opiskelija suorittaa taiteen perusopetuksessa opintokokonaisuuksia, joita on oltava vähintään 10 päättötodistuksen saamiseksi. Laskennallinen opetuskertojen tai opetustuntien määrä on vähintään 500.
Toiminta-ajatus
Taiteen perusopetus on tavoitteellista, pätevin opettajavoimin annettua, tasolta toiselle etenevää eri taiteenalojen opetusta. Kansalaisopisto antaa taiteen perusopetusta musiikissa, tanssissa ja visuaalisista taiteista kuvataiteissa ja käsitöissä. Usean eri taiteenalan tarjonta mahdollistaa myös taiteidenvälisen opetuksen toteuttamisen.
Opetusta on suunnattu pääsääntöisesti 7-15-vuotiaille. Tanssin opiskelu voidaan kuitenkin aloittaa jo 3-vuotiaana ja musiikissa annetaan myös aikuisopetusta. Opinnoista annetaan vuosittain tarvittaessa osallistumistodistus. Opintokortti ei käy taiteen perusopetukseen.
Arvot
Opetus tukee oppilaan minän kasvua ja kehittymistä sekä hänen kykyään hahmottaa ympäröivää todellisuutta. Oppilas rakentaa maailmankuvaansa ilmaisemalla taiteen keinoin kokemuksiaan ja itselleen merkityksellisiä elämänsisältöjä.
Opetus ohjaa oppilasta määrätietoiseen ja pitkäjänteiseen työskentelyyn sekä rakentavaan toimintaan aktiivisena yksilönä ja vuorovaikutteisena ryhmän jäsenenä.
Opetus täydentää peruskoulussa annettavaa yleissivistävää taideopetusta sekä antaa valmiuksia ammatinvalintaan ja jatko-opintoihin.
Taiteen perusopetus
Taiteen perusopetus 2012-2013 alkaa kansalaisopistossa viikolla 35, kuvataide- ja käsityöryhmissä.Viikolla 36 alkavat tanssi- ja musiikkiryhmät.Kansalaisopistossa on otettu käyttöön nykyiset taiteen perusopetuksen opetussuunnitelmat 1.8.2006. Opetussuunnitelmat perustuvat Opetushallituksen 30.3.2005 vahvistamaan taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän opetussuunnitelman perusteisiin. Opiskelija suorittaa taiteen perusopetuksessa opintokokonaisuuksia, joita on oltava vähintään 10 päättötodistuksen saamiseksi. Laskennallinen opetuskertojen tai opetustuntien määrä on vähintään 500.