Kuntainfo
Siilinjärvi on aktiivinen ja kasvava kunta. Asukkaita vuoden 2010 lopussa oli 21 010, jolla Siilinjärvi on 51:ksi suurin kunta Suomessa. Vuonna 2010 asukasluvun nettokasvu oli 46 asukasta. Väestö on keskimääräistä nuorempaa, sillä joka viides siilinjärveläinen on alle 15-vuotias. Väestö on myös keskimääräistä paremmin koulutettua.
Siilinjärvi ja Kuopio muodostavat yhtenäisen ja taajaanasutun, runsaan 108 000 asukkaan työssäkäyntialueen. Suurimmat työllistäjät Siilinjärvellä ovat kemianteollisuus, ilmailu ja maanpuolustus, terveydenhoitopalvelut, betoni- ja metalliteollisuus sekä palvelut ja matkailu. Uusin huomattava työpaikka-alue on Rissalan lentokentän läheisyyteen sijoittuva lähes 100 hehtaarin työpaikka-alue.
Siilinjärvellä viihtyvät erityisesti lapsiperheet. Lasten päivähoitoon, koulutukseen, vanhusten hoitoon sekä terveys- ja vapaa-ajanpalvelujen tarjontaan on panostettu paljon. Ne ovat panostuksia tulevaisuuteen. Uskomme, että hyvinvointipalveluilla on jatkossa entistä suurempi merkitys elinkeinoelämän kehittymiselle ja koko kunnan menestykselle.


