Työpaikat ja työvoima
Siilinjärven elinkeinorakenne on palveluvaltainen. Suurin osa Siilinjärven asukkaista saa toimeentulonsa palveluista ja teollisuudesta. Alkutuotannossa työskentelee 5 %, rakentamisessa ja teollisuudessa 23 % ja palveluissa 72 % työllisestä työvoimasta.
Vuonna 2009 työpaikat lisääntyivät 85:llä. Niin työvoima kuin työpaikatkin ovat viime vuosina kasvaneet eniten rakennustoiminnassa, kaupassa, rahoituksessa ja palveluissa. Maa- ja metsätaloudessa on tapahtunut vähenemistä.
Ulkopuolinen työssäkäynti on hieman kasvanut, mutta työpaikkaomavaraisuusaste on pienentynyt vain hieman Tilastokeskuksen mukaan ollen vuonna 2000 71,9 % ja 2007 69,9 %. Pääasiassa ulkopuolinen työssäkäyntiliikenne suuntautuu Kuopioon, mutta Kuopiosta ja muista naapurikunnista käydään toisaalta runsaasti töissä Siilinjärvellä.


