Siilinjärvi » Liikunta, nuoriso ja kulttuuri » Kirjasto » Musiikki » Kuukauden leffavinkit

Kuukauden leffavinkit

Aikuisten osasto        Lasten ja nuorten osasto

Toukokuu 2012

Piiat (2011)

Ohjaus Tate Taylor

Elokuva perustuu Kathryn Stockettin vuonna 2009 julkaistuun samannimiseen novelliin. Skeeter on Mississippin 1960-luvun hienoista sosiaalipiireistä kotoisin oleva tyttö, joka palaa yliopistosta kotipaikkakunnalleen päättäneenä aloittaa kirjailijan uran, haastatellen paikallisia mustia naisia mullistaen prosessissa ystäviensä elämät.

Huhtikuu 2012

Vettä elefanteille (2011)

Ohjaus Francis Lawrence

Eläinlääkäriksi opiskeleva Jakob päätyy sattumalta sirkuseurueelle kuuluvaan junaan, jossa hän rakastuu tulisestiMarlenaan, kauniiseen pääesiintyjään, joka on naimisissa sirkuksen julman ja äkkipikaisen johtajan, Augustin  kanssa. Edessä on huikea seikkailu, jonka he tulevat ikuisesti muistamaan.

Maaliskuu 2012

Kuninkaan puhe (2011)

Ohjaus Tom Hooper

Isänsä, kuningas Yrjö V:n kuoltua ja veljensä, kuningas Edvard VIII:n luovuttua skandaalin siivittämänä kruunustaan, Bertie joka on kärsinyt häiritsevästä puheviasta koko ikänsä kruunataan kuningas Yrjö VI:ksi. Ison-Britannian ajauduttua sodan partaalle ja epätoivoisen kansan kaivatessa johtajaa, kuninkaan puoliso ja tuleva kuningataräiti Elizabeth  järjestää miehelleen tapaamisen eksentrisen puheterapeutti Lionel Loguen  vastaanotolle. Kivikkoisen alun jälkeen kaksikko sukeltaa hyvin epätavallisen terapian pyörteisiin, joka johtaa vähitellen lujaan, katkeamattomaan siteeseen miesten välillä.


Helmikuu 2012

127 tuntia (2010) 

Ohjaus Danny Boyle

Aron Ralston on seikkailija intohimonaan extreme-lajit keskellä kovinta erämaata. Jäätyään jumiin irronneen kalliolohkareen ja seinämän väliin Utahin kanjoneissa, muuttuu hänen hyvin alkanut viikonloppumatkansa elämänsä haasteeksi. Seuraavien viiden päivän aikana Ralston tekee uskomattoman matkan omaan itseensä, ainoana lohtunaan muistot läheisistään ja toivonaan rohkeutensa ja kekseliäisyytensä  ja ihmisen käsittämätön sinnikkyys kuolinkamppailussaan mahdotonta vastaan!

Tammikuu 2012

Sisko tahtoisin jäädä (2010)

Ohjaus Marja Pyykkö

 

15-vuotias Emilia on perheensä vastuunkantaja joka pärjää aina, mutta silti hänestä tuntuu, että elämästä puuttuu jotain. Kesäloman viimeisenä viikonloppuna Emilia tapaa yöuinnilla Siirin (Sara Melleri), joka näyttää olevan kaikkea sitä, mitä Emilia tahtoisi olla: vapaa, rohkea ja itsenäinen. Tyttöjen intohimoinen ystävyys korvaa pian kaiken Emilian elämässä. Hän uskaltaa ensimmäistä kertaa unohtaa velvollisuutensa ja olla nuori. Räiskyvä elämänhalu kuitenkin karkaa käsistä ja pinnan alla Emilia alkaa epäröidä: millaiseksi hän on muuttumassa? 

                                                                            sivun alkuun


 Joulukuu 2011

Prinsessa (2011)
Ohjaus Arto Halonen

Sijaiskodista toiseen riepoteltu Anna Lappalainen päätyy mielisairaalahoitoon, ja pian selviää, että hän kärsii voimakkaasta harhasta. Hän kertoo olevansa Prinsessa, kuninkaallinen Buckinghamin palatsista. Prinsessan hovin muodostavat joukko potilastovereita.  Hoitohenkilökunta ei kuitenkaan pääse sovintoon siitä, onko Prinsessan harhan kanssa myötäeläminen parhaaksi Lappalaiselle. Lääkäri Grotenfelt kannattaa moderneja hoitomuotoja, ja uusi keksintö, lobotomia, tekee tuloaan myös Suomeen.


Marraskuu 2011

The Social Network (2010)

Ohjaus David Fincher

 
Häkellyttävä tarina uuden sukupolven vaikuttajasta: nerosta, joka aloitti vallankumouksen ja muutti kanssakäymisen muotoa koko sukupolven ajaksi - ehkä jopa ikuisesti. Elokuva on  käy oivaltavasti läpi Facebookin syntytarinan ja omistajataistelut, jotka käytiin sivuston noustua käsittämättömään suosioon.  The Social Network todistaa Facebookin mullistavan vaikutuksen yhteiskuntaamme ja sen luojien ystävyyden hajoamisen.


Lokakuu 2011

Blues Brothers (1980)
Ohjaus John Landis 

Jake Blues vapautuu vankilasta. Yhtä vähäeleinen veli Elwood ottaa Jaken avosylin vastaan ja yhdessä he lähtevät vierailulle kirkon ylläpitämään lapsuudenkotiinsa, jossa he kasvoivat nunnien oppien mukaisesti. Pahaksi onneksi koko paikka on menossa vasaran alle ellei tarvittavia verorasteja makseta. Jake ja Elwood aikovat pelastaa vanhan kotinsa ja päättävät jälleen lähteä tien päälle vanhan bändinsä kanssa. Mutta pystyvätkö he saamaan vanhan jengin jälleen kokoon ja keräämään tarvittavat rahat? 

Syyskuu 2011 

Kielletty hedelmä (2009)

Ohjaus Dome Karukoski 

Elokuva kertoo kahdesta nuoresta tytöstä, jotka aikuisuuden kynnyksellä kokevat elämänsä seikkailun. Maaseudun rauhassa, uskonnollisessa perheessä lapsuutensa viettäneet tytöt karkaavat kotoaan kesäiseen pääkaupunkiin etsimään vapautta ja ensimmäisiä suuria kokemuksia - kohtaamaan maailman, joka on ollut heille aiemmin kielletty.

Elokuu 2011

Tyttö ja helmikorvakoru (2003)

Ohjaus Peter Webber

Eletään vuotta 1665. Griet on köyhän hollantilaisperheen 17-vuotias tyttö, joka isänsä sokeuduttua joutuu elättämään perhettä menemällä piiaksi taidemaalari Johannes Vermeerin taloon. Vähitellen kaunis Griet valloittaa itse mestarin mielenkiinnon. Hän herättää kuitenkin Vermeerin perheessä niin epäilyksiä kuin suoranaista mustasukkaisuuttakin. Myös taidemesenaatti Van Ruijven on iskenyt silmänsä tyttöön. Värikkäiden tapahtumien kautta Griet päätyy lopulta Vermeerin kuuluisimman maalauksen malliksi

Heinäkuu 2011

Ganes (2007)

Ohjaus JP Siili

Remu kasvaa vaatimattomissa oloissa. Teinipoikana hän on jättänyt koulunsa kesken ja on ammatiltaan rikollinen. Kohdatessaan rock-musiikin Remu kuitenkin innostuu, opettelee soittamaan rumpuja ja tunkee itsensä erilaisiin bändeihin. Ensimmäinen vankilareissu katkaisee soittouran, mutta vapauduttuaan Remu perustaa oman bändin, jonka nimeksi tulee Hurriganes. Sitkeydellä ja persoonallisinkin keinoin Remu saa yhtyeensä toimimaan ja suosio alkaa kasvaa.

Kesäkuu 2011

P.S. Rakastan sinua (2007)

Ohjaus Richar LeGravenese

Nuori leski löytää 10 kirjettä, jotka hänen edesmennyt miehensä on jättänyt hänelle helpottaakseen elämässä eteenpäin ja aloittaa uusi elämä. Kymmenen vuotta aikaisemmin Irlannin maaseudulla rakkaus räjähti, kun Holly ja Gerry kohtasivat. Hollyn kauhistunut äiti, oli huolissaan, että hänen tyttärensä oli liian nuori avioitumaan. Avioliittovuosien aikana pelottomasta Hollysta tuli epävarma. Kun Gerry sairastuu ja Holly jää leskeksi juuri ennen 30-vuotis syntymäpäiviään, hänen perheensä ja ystävänsä luulevat, ettei hän enää koskaa lähde ulos Manhattanin asunnostaan. Kun Holly oli suruissaan jo viikkoja katsellut vanhoja elokuvia, hän yllättäen vastaanottaa viestin edesmenneeltä aviomieheltään Gerrylta.

Toukokuu 2011

Gran Torino (2009)

Ohjaus Clint Eastwood

Eläkkeellä olevan autotehtaan työntekijän päivät täyttyvät talon kunnostustöistä, oluesta ja parturissa käynnistä kerran kuussa. Vaikka Waltin vaimovainaa toivoikin kuolinvuoteellaan Waltin menevän ripille, Waltilla ei ole mielestään mitään tunnustettavaa. Eikä hän sitä paitsi koiransa Daisyn lisäksi edes luota kehenkään niin paljon, että suostuisi ripittäytymään. Kaikki Waltin entiset naapurit ovat joko kuolleet tai muuttaneet pois, tilalle on tullut hmongeja, maahanmuuttajia Waltin halveksimasta Kaakkois-Aasiasta. Waltia närkästyttää melkein kaikki, mitä hän näkee - puhumattakaan päämäärättöminä lorvailevista nuorisojengeistä, jotka tuntuvat kuvittelevan, että koko naapurusto kuuluu heille. Unohtamatta myöskään hänen omia lapsiaan, jotka tuntuvat lapsellisilta muukalaisilta. Walt odottaa enää vain elämänsä päättymistä. Kunnes eräänä iltana joku yrittää varastaa hänen vuoden '72 Gran Torinonsa.

                                                                                 sivun alkuun
Huhtikuu 2011

Slummien miljonääri (2008)

Ohjaus Danny Boyle

Jamal Malik on 18-vuotias orpopoika Mumbain slummeista, joka pääsee osallistumaan tv:n tietokilpailuun. Koko kansakunnan seuratessa hän etenee vain yhden kysymyksen päähän huimaavasta 20 miljoonan rupian pääpalkinnosta, mutta kun ohjelma päättyy illan osalta ja vain viimeinen kysymys jää esittämättä, poliisi pidättää Malikin epäilynä huijauksesta: miten slummien kasvatti voisi tietää vastauksen jokaiseen kysymykseen.

Maaliskuu 2011

Orkesterin vierailu (2008)
Ohjaus Eran Kolirin
Egyptiläinen poliisisoittokunta on matkalla Israeliin, jonne heidät on kutsuttu soittamaan arabikulttuurikeskuksen avajaisissa.  He nousevat vahingossa väärään bussiin ja päätyvätkin israelilaiseen pikkukaupunkiin. Olosuhteiden pakosta he joutuvat jäämään paikkakunnalle yöksi, sillä busseja ei enää kulje. Kaupungissa ei ole hotellia ja matkalaiset saavat yösijan ystävällisen baarinpitäjän ja tämän asiakkaiden luota. Elokuva seuraa muukalaisten ja paikallisten kohtaamisia yhden yön ajan.
– Jos haluat erilaisen elokuvaelämyksen, katso tämä! Pääosan esittäjät eivät ole kuluneita kasvoja. Pääset tutustumaan arabialaiseen elämänmenoon ja huomaat, että ihmiset ovat kuitenkin aika samanlaisia ympäri maailmaa.

Helmikuu 2011
Haudatkaa sydämeni Wounded Kneehen (2008)
Ohjaus Yves Simoneau

Sioux-intiaanit ovat juuri osoittaneet rohkeutensa ja voimansa murskaamalla kenraali Custerin sinitakit Little Big Hornissa 1876, mutta valkoihoisten ylivoiman edessä heidän tulevaisuutensa on silti käännekohdassa. Rauhan säilyttääkseen siouxien on yksi toisensa jälkeen luovuttava elintilastaan, vapaudestaan ja jopa pyhästä maastaan Black Hillsin vuorilla ja vetäydyttävä reservaatteihin. Lopulta suuren ja ylpeän päällikön Istuvan häränkin.


Tammikuu 2011

Avatar (2009)
Ohjaus James Cameron
Halvaantunut merijalkaväen sotilas Jake Sully  lähetetään Pandoralle suorittamaan haastavaa tehtävää. Koska Pandoran ilmakehä on ihmiselle myrkyllistä, kloonataan Jake avatar-kehoon, joka on sekoitus ihmis-DNA:ta ja planeetan paikallisen navi-heimon DNA:ta. Jake saa kloonauksen myötä myös liikuntakykynsä takaisin. Pandoralla Jake löytää harvinaislaatuisen kauniin, mutta myös vaarallisen maailman.  Lopulta Jake joutuu vaikeiden valintojen eteen, hänen täytyy johtaa taistelua ihmiskunnan pelastamiseksi - mutta omiaan vastaan.
                                                                                sivun alkuun


Joulukuu 2010

Jos rakastat (2010)

Ohjaus Neil Hardwick   

 

Kohtalokas onnettomuus pistää hemmotellun Adan elämän uuteen järjestykseen. Ada pääsee yllättäen irti entisen elämänsä pinnallisuudesta ja etäisistä perhesuhteista. Vapauden myötä Ada saa kokea aitoa ystävyyttä ja lämpöä sekä ensirakkauden. Hänellä on kuitenkin sydämellään salaisuus, joka saattaa maksaa hänelle elämänsä suuren rakkauden. Menneisyyttään ei voi paeta ikuisesti. Antaako rakkaus lopulta kaiken anteeksi?


Marraskuu 2010
  Naisten etsivätoimisto nro 1
Ohjaus Anthony Minghella
Naisten etsivätoimisto nro 1 on Alexander McCall Smithin kirjoittaman samannimisen kirjasarjan ensimmäinen osa. Precious Ramotswe on tukevahko afrikkalaisnainen, joka asettuu asumaan Botswanan pääkaupunkiin. Ramotswe pistää kaupungissa pystyyn etsivätoimiston, jonka on määrä tarjota yksityisetsiväpalveluja kaupungin asukkaille. Alun vaikeuksien jälkeen firma saakin suosiota, ja pian naisella on useita tapauksia ratkaistavana. Pettävien aviomiesten ja vakuutuspetosten keskellä pyörivä toiminta saa kuitenkin vaaralliset mittasuhteet, kun Ramotswe pääsee erään tapauksen myötä vaarallisten rikollisten jäljille…


Lokakuu 2010

Aavikon kukka (2009)
Ohjaus Sherry Horman
 

Aavikon kukka kertoo huippumalli Waris Dirien uskomattoman elämäntarinan matkasta köyhästä afrikkalaistytöstä kansainväliseksi muotimaailman tähdeksi. Waris kasvaa paimentolaisperheessä Somalian aavikoilla. Kun isä haluaa naittaa 13-vuotiaan Warisin vanhalle miehelle, Waris päättää karata maasta. Lopulta hän päätyy Lontooseen ja siellä mallin töihin. Yhdessä yössä tuntemattoman Warisin kasvot ovat lehtien kansissa ja hän nousee hetkessä mallimaailman huipulle. Warisin todellinen elämäntyö alkaa kuitenkin vasta kun hän alkaa humanitaariseen työhön kotimaansa naisten julman kohtelun lopettamiseksi. Itsekin ympärileikkauksen uhriksi joutunut Waris joutuu kohtaamaan kipeän menneisyytensä.


Syyskuu 2010
 
  Sherlock Holmes (2009)
Ohjaus Guy Ritchie


Arthur Conan Doylen tunnetuin hahmo pääsee esittelemään kamppailutaitojaan elämänsä yhteenotossa. Yhdessä uskollisen apulaisensa Watsonin kanssa Holmesin on päihitettävä viimeisin vihollisensa ja selvitettävä kohtalokas salajuoni, joka saattaisi koitua koko Englannin turmioksi. 

                                                                                sivun alkuun


Lasten osasto ja nuorten osasto

Toukokuu 2012

Footloose (2011)
Ohjaus Craig Brewer
Ren McCormack saa kulttuurishokin muutettuaan Bostonista Bomontin pikkukaupunkiin. Muutamaa vuotta aiemmin paikallisia järkytti onnettomuus jossa viisi juhlista palaavaa nuorta sai surmansa. Paikkakunnan viranomaiset ja kirkko reagoivat kieltämällä tanssimisen ja musiikin soittamisen kovalla. Kapinallinen Ren uhmaa sääntöä yrittämällä piristää kaupunkia ja rakastuu samalla papin tyttäreen Arieliin.

Huhtikuu 2012
Leijonakuningas (1994)
Simba ei malta odottaa tulevansa kuninkaaksi, vaan etsii kohtaloaan seuraten "elämän tietä". Koe uudelleen elokuvan mahtava avaus afrikkalaisessa maisemassa, laula "Hakuna matata" Timonin ja Pumban kanssa ja ole mukana Simban ottaessa oikeutetusti paikkansa kuninkaana

Maaliskuu 2012
Kaksin karkuteillä
Ohjaus Nathan Greno (2010)
Disneyn 50. klassikko

Kun valtakunnan etsityin varas, Flynn Rider, piiloutuu syrjäiseen torniin, hän ei arvaa tapaavansa siellä Tähkäpäätä, kaunista ja kipakkaa teinityttöä. Tähkäpäällä on 20-metristen kultaisten kutriensa ansiosta supervoimia. Tämä erikoinen parivaljakko lähtee vauhdikkaalle matkalle, jolta ei puutu erikoisia sankareita, riemua eikä jännitystä.

Helmikuu 2012
Maija Poppanen (1964)
Ohjaus Robert Stevenson
Annan ja Mikon elämä muuttuu heidän saatuaan uuden lastenhoitajan. Maija Poppanen ei olekaan ihan tavallinen lastenhoitaja, sen huomaavat kaikki. Hän pystyy taikomaan esineitä laukustaan, saa tavarat lentämään ja rakastaa hauskoja leikkejä. Lasten isä, pankinjohtaja Yrjö Pankki sen sijaan ei ollenkan pidä Maija Poppasen tyylistä. Kuri ja arvokkuus ovat hänelle kaikki kaikessa. Mutta kun tuulen tuuma lastenhoitaja pääsee tekemään taikojaan, ei mikään eikä kukaan ole ennallaan.

Tammikuu 2012
Prinssi Kaspian (2008)
Ohjaus Andrew Adamson
Pevensien sisarusnelikko temmataan kuin taikaiskusta metrotunnelista Narniaan, kun prinssi Kaspian tarvitsee kipeästi heidän apuaan. Narniassa kuninkaallisen nelikon edellisestä vierailusta on kulunut jo 1.300 vuotta, vaikka Lontoossa aikaa on kulunut vain vuosi. Samalla myös Aslan-leijona on jättänyt narnialaiset taakseen ja Narnian onnellinen kulta-aika on päättynyt. Pahansuopa kuningas Miraz yrittää surmata veljenpoikansa Kaspianin, jotta hänen oma poikansa perisi valtaistuimen. Prinssi piileskelee kuitenkin Narniassa, mikä saa Mirazin raivon valtaan ja lopulta hyökkäämään Narniaan. Tarkoituksena on tuhota sukupuuttoon koko kansa.

Joulukuu 2011

Joulutarina (2007)

Ohjaus Juha Wuolijoki

Koko perheen suuri kotimainen jouluelokuva, joka kertoo koskettavan tarinan siitä, miten Joulupukista tuli Joulupukki. Oletko koskaan tullut ajatelleeksi, että Joulupukkikin on joskus ollut lapsi, elokuva paljastaa Joulupukin salatun lapsuuden. Joulutarina on kertomus pyyteettömästä antamisen ilosta ja elämänmittaisesta ystävyydestä.


Marraskuu 2011
Marmaduke (2010)
Ohjaus Tom Day
Marmaduke on koira, tosi cool tanskandoggi, joka muuttaa perheensä kanssa Kaliforniaan. Maisemanvaihdos on Marmadukelle mitä mainioin tilaisuus kivuta koirapuiston hierarkiassa ykkösurokseksi, ja pian hän onkin jo valloittamassa kaupungin kauneinta Collieta... mutta millä seurauksilla! Monien kommellusten jälkeen Marmaduke huomaa, että ollaksesi ykköskoira, tärkeintä ei ole kuinka suurikokoinen olet, vaan kuinka suuri on sydämesi.

Lokakuu 2011
Mustesydän (2008)
Ohjaus Iain Softley
Kun Mo Folchart lukee tarinaa, sen hahmot heräävät henkiin - kirjaimellisesti. Mo joutuu keksimään keinon jolla hän saisi lähetettyä karkulaiset takaisin omaan maailmaansa ja pelastaa meidän omamme. Mo ja hänen tyttärensä tarttuvat vaaralliseen tehtävään todellisten ja fiktiivisten  ystäviensä  avustuksella.

Syyskuu 2011

Kung Fu Panda (2008)

Ohjaus Mark Osborne

Po on ylensyövä pandakarhu, joka työskentelee tarjoilijana isänsä nuudeliravintolassa haaveillen kuitenkin kung fu -taistelijan identiteetistä. Kasautuvien kommellusten kautta Po julistetaan profetioiden Lohikäärmesoturiksi, vaikka näin joudutaan ohittamaan tätä asemaa varten harjoitettu viisikko kung fun mestareita: Tiikeritär, Apina, Rukoilijasirkka, Kyy ja Kurki. Po-pandan täytyy voittaa puolelleen nämä kollegansa, jotta hän voisi suojella kotilaaksonsa muuta eläinkuntaa vihamieliseltä lumileopardi Tai Lungilta, joka havittelee Lohikäärmesoturille kuuluvaa zen-salaisuutta.

Elokuu 2011

Röllin sydän (2007)

Ohjaus Pekka Lehtosaari

Rölli pitää kepposista ja säikyttelystä. Milli rakastaa aurinkoa ja kukkasia. Nyt heidän on yhdistettävä voimansa pelastaakseen menninkäisten metsän. Tule mukaan nauramaan Röllin ja Millin kanssa kun he matkaavat Talven Maahan etsiessään maagista Ymmärryksen Sydäntä. Tapaa Sammakko-prinsessa, vaaleanpunaiset hevoset ja yksinäinen lumimies!

Heinäkuu 2011

Bolt (2008)
Ohjaus Byron Howard

Superkoira Boltille jokainen päivä on silkkaa seikkailua tai ainakin niin kauan kuin kamerat käyvät. Mutta kun tv-sarjan tähtikoira sitten sattuman kaupalla ajautuu Hollywoodin studiolta keskelle New Yorkin kaupunkiviidakkoa, se saakin kokea elämänsä suurimman seikkailun. Valitettavasti Bolt uskoo edelleen, että sen supervoimat ovat yhä tallella myös todellisuudessa. Mukaansa reissuun se saa kaksi matkakumppania,  kissan nimeltä Missu sekä muovipallossa asustavan hamsterin nimeltä Raivo.

Kesäkuu 2011

Mehiläisen elokuva (2007)

Ohjaus Steve Hickner

Kunnianhimoinen, nuori kuhnurimehiläinen Barry lentää siivet innosta sauhuten kohti maailmaa etsiessään mettä ja seikkailuja. Mutta kun hän rikkoo yhden mehiläiskunnan tärkeimmistä säännöistä ja erehtyy puhumaan ihmisille, Barry aloittaa uskomattoman tapahtumaketjun, joka todistaa, että pienikin mehiläinen voi saada paljon aikaiseksi!
                                                                                 sivun alkuun
Toukokuu 2011 
Ice Age 3 - Dinosaurusten aika (2009)
Ohjaus Carlos Saldanha

Jäätikkö on sulanut ja elo laaksossa rullaa entiseen malliin. Mammuttipariskunta Manny ja Ellie odottavat nyt innolla perheenlisäystä, sapelihammastiikeri Diego miettii onko hänestä tullut liian pehmo ja Jyrsis jahtaa iänikuista tammenterhoaan ja saattaa samalla napata kiinni jopa aidosta rakkaudestakin. Kaikki kuitenkin muuttuu, kun höpsö laiskiainen Sid sotkeutuu taas harmeihin tipahtaessaan maanalaiseen luolaan. Sid löytää kolme dinosauruksen munaa ja huomaa yhtäkkiä olevansa näiden äiti. 
                                         
Huhtikuu 2011

Liisa Ihmemaassa (2010)
Ohjaus Tim Burton


19-vuotias Liisa palaa Ihmemaahan, paikkaan jossa hän kävi lapsena, mutta josta hän ei muista mitään. Liisaa odottaa tässä oudossa maailmassa vaarallinen tehtävä,  hänen on pelastettava maa Punaisen kuningattaren vallasta.


Maaliskuu 2011

The Last Song (2010)
Ohjaus Julie Anne Robinson 

Nicholas Sparksin menestysromaaniin perustuva elokuva sijoittuu pieneen etelän merenrantakaupunkiin, missä perheestään erkaantunut isä saa tilaisuuden viettää kesää vastahakoisen teinityttönsä kanssa, joka olisi mieluummin kotonaan New Yorkissa. Isä yrittää kirjaimellisesti löytää yhteisen sävelen musiikin avulla.

Helmikuu 2011

Helinä-Keiju ja suuri keijupelastus (2010)
Ohjaus Bradley Raymond

Mitä jos voisit löytää oikean keijun? Jo kauan ennen kuin Helinä tapasi Leenan ja Kadonneet pojat, hän tapasi Liisin, pienen tytön, joka uskoi keijupölyyn ja taianomaiseen keijujen maailmaan.  Kun keijut viettävät kesää Englannin maaseudulla, kaksi hyvin erilaista maailmaa kohtaa ensimmäistä kertaa, ja Helinä kiintyy tähän uteliaaseen tyttöön, joka kaipaa ystävää. Muiden keijujen suunnitellessa pelastusoperaatiota, Helinä ottaa suuren riskin, ja laittaa peliin itsensä ja koko keijukunnan tulevaisuuden.


Tammikuu 2011

Dr. Seussin Horton (2008)
Ohjaus Jimmy Hayward
Horton on sympaattinen ja hassu elefantti, joka elää leppoisaa elämäänsä Noolin viidakossa. Eräänä päivänä Horton kuulee ääntä pienestä ilmassa leijailevasta pölyhiukkasesta. Hortonin ystävät luulevat tämän menettäneen järkensä, sillä vain Horton pystyy kuulemaan äänen. Pölyhiukkasessa asustaa pieni Huuvillen kylä ja sen Pormestari on ainoa, joka kuulee puolestaan Hortonin äänen. Kuvioihin sekaantuu vielä ilkeä korppikotka Vlad.
                                                                                
                                                                                sivun alkuun



Joulukuu 2010
 

Niko, Lentäjän poika (2008)
Ohjaus Michael Hegner

Poropoika Niko uskoo isänsä olevan yksi joulupukin kuuluisista lentävistä poroista.  Isäänsä Niko ei ole koskaan tavannut, mutta haaveilee yhtä kaikki lentämään oppimisesta. Palatessaan omista salaisista lentoharjoituksistaan Niko johdattaa vahingossa kaikkien pelkäämän Mustan Suden kotilaumansa kimppuun. Niko lähtee vaaralliselle matkalle halki Lapin erämaan etsiäkseen oikean isänsä ja tullakseen tämän kaltaiseksi lentäjäsankariksi.

Marraskuu 2010

 

Narnian tarinat - Velho ja leijona
Ohjaus Andrew Adamson  

Kirjailija C.S.Lewisin maagiseen maailmaan sijoittuva tarina kertoo neljästä sisaruksesta, jotka löytävät salaperäisen professorin vaatekaapista tien satumaiseen Narniaan. Jättiläisten, faunien ja kentaurien kansoittamassa valtakunnassa on Valkean velhon taikoma ikuinen talvi. Yhdessä Aslan-leijonan kanssa nelikko päättää yrittää pelastaa Narnian asukkaat velhon kiroukselta.

Lokakuu 2010

Wall-E (2008)
Ohjaus Andrew Stanton
 

Kaukana tulevaisuudessa ihminen on muuttanut maapallolta ja odottaa tietoa mahdollisesta takaisinpaluusta.  Maahan on jätetty vain pikkurobotti, Wall-E. Se on uurastanut yksin tehtävässä, johon se oli alun perin rakennettu eli siivoten ja roskia pakaten. Mutta se on yksinäinen, ja kun paikalle ilmaantuu tiedustelurobotti, EVA, on Wall-E aivan hurmaantunut. Kuka EVA on? Mistä se tulee? Mitä se tekee Maassa? Vastaus selviää, kun Wall-E päättää seurata EVAa ympäri galaksin!

Syyskuu 2010

  Up - Kohti korkeuksia (2009)
 


Karl Fredrickson on 78-vuotias, eläkkeelle jäänyt
ilmapallokauppias, joka päättää viimein toteuttaa unelmansa. Taloonsa sidottujen tuhansien ilmapallojen avulla hän lentää kohti Etelä-Amerikkaa. Mutta Karl tajuaa liian myöhään, Rasmus-niminen ylivilkas 8-vuotias partiopoika, onnistuu olemaan väärässä paikassa väärään aikaan - nimittäin Karlin verannalla!


Elokuu

Spiderwickin kronikat (2008)

Ohjaus Mark Waters

Kun Gracen perhe muuttaa eristyksissä olevaan vanhaan taloon, alkaa tapahtua kummia. Jared tekee tutkimuksiaan, hän löytää Arthur Spiderwickin opaskirjan ja Spiderwickin talon uskomattoman totuuden: omaan maailmaamme piiloutuu salainen maailma täynnä fantastisia olentoja! Jared, hänen siskonsa ja hänen kaksoisveljensä joutuvat uskomattomaan seikkailuun, kun he yrittävät suojata kirjan salaisuuksia
                                                                                 sivun alkuun

Haku, varaus, uusinta

Tietokantoja