Melu
Siilinjärven kunnan halki kulkevat valta- ja kantatiet sekä rautatiet ovat merkittävimmät meluhaitan aiheuttajat. Myös siviili- ja sotilasilmailua palveleva Kuopion lentokenttä aiheuttaa melua. Tieliikenne-, raideliikenne- ja lentoliikennemelun leviämistä on selvitetty erillisinä hankkeina sekä useissa eri kaavoitus- ja tiehankkeissa.
Kunnan tehtävänä on valvoa, ohjata ja edistää meluntorjuntaa kunnan alueella. Uusia asuntoalueita suunniteltaessa rakennusten ja piha-alueiden sijoittelulla ja meluesteitä rakentamalla varmistetaan hyväksyttävät sisämelutasot ja piha-alueille suojaisia oleskelutiloja. Tiehankkeissa melun leviämistä ehkäistään meluesteillä. Meluhaitan ehkäiseminen on yksi keskeisimmistä ympäristölupaharkinnan osa-alueista.
Tilapäisistä, erityisen häiritsevää melua tai tärinää aiheuttavista tapahtumista ja töistä on tehtävä ympäristönsuojelulain 60 §:n mukainen ilmoitus kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle. Ilmoitus on tehtävä esimerkiksi louhinnasta ja kivenmurskauksesta, jotka eivät edellytä ympäristölupaa. Tilapäisiä tapahtumia, joista on tehtävä meluilmoitus, ovat ulkoilmakonsertit, moottoriurheilukilpailut ja muut suuret yleisötapahtumat, joista saattaa aiheutua meluhaittoja. Ilmoitus on tehtävä hyvissä ajoin ennen tapahtuman tai työn aloittamista, kuitenkin viimeistään 30 vuorokautta ennen tätä ajankohtaa. Ilmoituksen käsittely on maksullista.


