Harjamäen toimintakeskus
Toimintakeskuksen toiminta perustuu suunnitelmalliseen, aikuisuutta ja yksilöllisyyttä tukevaan hoitoon ja ohjaukseen. Toimintakeskuksen tavoitteena on ylläpitää ja kehittää asiakkaiden elämänhallinnantaitoja sekä tukea heitä erilaisiin työtehtäviin myös toimintakeskuksen ulkopuolella. Toimintakeskuksen asiakkaalle laaditaan palvelusuunnitelma.Työtoimintaryhmiä on neljä: Käsityöpaja, miesten työpaja, toimintaryhmä ja virikepaja. Kaikissa ryhmissä tuetaan työ- ja yhteiskuntavalmiuksia, sekä sosiaalisia- ja elämänhallintataitoja. Asiakkaita tuetaan mm. kauppa- ja pankkiasioissa, sekä muissa arkipäivän askareissa. Ryhmissä työtehtävät katsotaan asiakaslähtöisesti asiakkaan omia voimavaroja ja taitoja hyödyntäen.
Toimintaryhmä on suunnattu paljon erityistä tukea tarvitseville aikuisille. Toimintaryhmässä pyritään ylläpitämään ja parantamaan jo saavutettua toiminnallisuutta. Ryhmässä vaaditaan asioita omien kykyjen mukaan auttaen vain tarvittaessa. Erityisestä tuesta huolimatta ryhmässä pyritään normaalisuuteen. Ohjaaja antaa tukea ja ohjausta myös tarvittaessa asiakkaiden läheisille. Ohjaajien puh. 017-401 684.
Virikepaja on tarkoitettu erityistä tukea tarvitseville. Virikepajan päivätoimintaan kuuluu esim. askartelu- ja kädentaitoja, leivontaa, ulkoilua ja pienimuotoisia työtehtäviä. Ohjaajan puh. 017 401 674.
Käsityöpaja on tarkoitettu tukea tarvitseville. Käsitöitä tehdään kausiluontoisesti toimintakeskuksen myymälään ja myös toimeksiantona. Työt tehdään asiakkaan omien voimavarojen mukaisesti. Asiakkaan työtaitojen mukaan ryhmästä ohjataan myös avotyöhön. Ohjaajan puh. 017 401 674.
Miesten työpaja on tarkoitettu tukea tarvitseville. Pajassa tehdään töitä niin myymälään kuin toimeksiantona asiakkaiden taitojen ja voimavarojen mukaisesti. Työpajasta ohjataan myös työtaitojen mukaisesti avotyöhön. Ohjaajan puh. 044 740 672.
Toimintakeskuksen myymälä
Toimintakeskuksen myymälä sijaitsee toimintakeskuksen yhteydessä, Harjamäenraitti 11. Myymälä on avoinna 8-15.30. Myymälässä myydään kausiluonteisia (joulu, pääsiäinen) tuotteita.
Avotyö Siilinjärvellä
Avotyö on kehitysvammapalveluiden järjestämää ja tukemaa työtoimintaa työpaikalla. Avotyössä oleva henkilö ei ole työsuhteessa työnantajaan, vaan kehitysvammapalvelut vastaavat edelleen henkilön ohjauksesta. Avotyö voi olla kokopäiväistä tai osa-aikaista. Avotyö suunnitellaan yksilöllisesti yhdessä työnantajan kanssa asiakkaan voimavarat huomioiden. Avotyöpaikkoja voivat olla mm. kunnan työpaikat, kaupat ja yksityiset yrittäjät.
Harjamäenraitti 11
71800 Siilinjärvi
017 401 674
toimintakeskus (at) siilinjarvi.fi

