Erityinen tuki
Erityistä hoitoa ja tukea on oikeutettu saamaan jokainen lapsi, jonka kohdalla joko vanhemmilla, kasvatus- ja hoitohenkilökunnalla tai lähiympäristöllä herää huoli kehityksen eteenpäinmenosta. Lapsen kohdalla mietitään yksilöllisesti, missä asioissa ja kuinka paljon kukin lapsi apua tarvitsee. Mukaan voidaan pyytää myös eri alueen asiantuntijoita (kuten puhe- tai toimintaterapeutti ja neuvola).
Tukea annetaan mahdollisimman paljon ensisijaisesti omassa ryhmässä lapselle tutussa ympäristössä. Tukea pyritään myös suunnittelemaan niin, ettei lapsen päivärytmi rikkoutuisi, vaan se olisi luontainen osa päivän kulkua.

