Yhteistyö ja yhteiset tavat
Päivittäinen yhteistyö vanhempien kanssa on tärkeää ja sitä arvostetaan. Vanhempainkeskustelut käydään jokaisen perheen kanssa syksyn aikana ja muille keskusteluille varataan aikaa tarpeen mukaan. Luottamuksellinen vuorovaikutus on tärkeää niin mukavissa kuin hieman vaikeimmissakin asioissa.
Päiväkodin ryhmät toimivat osan päivästä yhdistettynä ja tekevät muutenkin yhteistyötä keskenään. Yhteistoiminnallisia hetkiä ovat mm. yhteiset lauluhetket, suuret juhlat ja retket. Pajulahden päiväkoti tekee yhteistyötä myös muiden päiväkotien kanssa.
Kiertävä erityislastentarhanopettaja käy päiväkodissa ja hänen kanssaan voi tarpeen mukaan keskustella esim. erityisen tuen tarpeista. Muita yhteistyötahoja ovat mm. neuvola, puheterapeutit, seurakunta, sosiaalityöntekijät ja psykologi.
Tärkeä ja iso yhteistyökumppani päiväkodille on samassa rakennuksessa toimiva Pajulahden koulu. Koulun puolella on liikuntasali, kuvaamataidon luokka ja teknisen työn luokka, joita myös päiväkotilapset voivat käyttää. Koulun kanssa on monia yhteisiä tapahtumia ja isommat lapset voivat ulkoilla yhtä aikaa koululaisten kanssa koulun välituntien aikana. Näin koululaiset ja koulun opettajat tulevat lapsille tutuiksi jo hyvin varhaisessa vaiheessa ja kynnys koulun aloittamiseen madaltuu.

